5.11.2012

Uutisen elinkaari

Kolmannen ja neljännen viikon työt

Millaisia ongelmia verkkomedia tuo tekijänoikeudelle? Kerro esimerkki tekijänoikeusrikkomuksesta, johon olet törmännyt verkossa.
- Verkossa lähes jokainen pystyy julkaisemaan tuotantoaan. Netissä kaikkia leviää helposti ja nopeasti, joten koskaan ei voi olla varma mikä on kenenkin omaa. Yleisin tekijänoikeusrikkomus on piratismi ja muun muassa elokuvien ja musiikin laitoin lataaminen netistä. Varsinkin nuorten keskuudessa tämä on yleistä. Lähes jokainen lataa netistä musiikkia. Myös blogeissa helposti julkaistaan netistä kopioituja kuvia tai kappaleita.

Tutkittuani viikon ajan uutisia eri medioissa huomasin millaisia uutisia ja milloinkin tulee pinnalle.
Varsinkin näin MM-jääkiekon aikana lehtien urheilusivut pursuavat juttuja liittyen kisojen järjestelyyn, Suomen joukkueeseen tai itse peleihin. Suurena puheenaiheena on ollut jääkiekkopelien lippujen hinta. Hinnat ovat hyvin korkealla, minkä takia monet tavalliset maan tallaajat eivät pelejä voi mennä katsomaan. Itse suurena jääkiekkofanina olen harmistunut siihen etten pelejä voi seurata paikanpäältä. Tänä vuonna on Suomen vuoro isännöidä MM-kisoja, joten olisi oiva tilaisuus pelejä päästä katsomaan, muuta ei. Lehdet pursuavat myös haastatteluja omista pelaajistamme tai valmentajista.  Suomalaiset ovat jääkiekkokansaa ja varsinkin viimevuoden maailmanmestaruuden jälkeen ei ole mikään ihme, että kisat kuuluvat medioiden ykkösaiheisiin.
Pyrin lukemaan Salon Seudun Sanomat joka aamu ja lehdestä huomaa miten se keskittyy tietylle alueelle. Tottakai lehdestä löytyy ulkomaa- sekä urheiluosio, mutta suurin osa uutisista koostuu Salon seudun tapahtumista. Lähi aikoina SSS on ollut täynnä juttuja kaupungin budjettileikkauksista, johon liittyy monien palvelujen lakkauttaminen kaikkialta muualta kuin ydinkeskustasta. Laurin koulun sulkeminen, Someron mahdollinen Saloon liittäminen sekä Nokian lakkauttaminen ovat hyviä esimerkkejä Salon Seudun Sanomien suurimmista uutisista.
Helsingin Sanomat puolestaan kirjoittavat paljon ulkomaiden kriiseistä sekä tapahtumista, kuten tällä hetkellä Yhdysvaltojen presidentinvaaleista sekä Kreikain parlamenttivaaleista. EU:n talouskriisi on jo kauan ollut suurimpia puheenaiheita, josta lähes jokainen on tähän mennessä kuullut.
Eri medioiden uutiset koostuvat siis ajankohtaisista asioista ja suurimpiin uutisiin päätyvät mahdollisimman paljon meihin vaikuttavat jutut.

4.27.2012

Toisen viikon työt:

Tehtävänä oli seurata jonkin lehden mielipidepalstoja ja kirjottaa oma mielipidekirjoitus.

Itse kirjoitin mielipiteen Salon nykyisestä taloustilanteesta ja siitä miten budjetteja leikataan vääristä paikoista. Salon Nokia on kaatunut ja yli 1500 ihmistä lomautettiin. Salon työllistyminen oli pitkälti nokian ansiota, joten Salossa alkoi työttömyyden aika. Samalla kaupungin varat ovat pohjalukemilla, kun vuonna 2009 Salossa tapahtui kuntauudistus. Suurin osa Salon ympärillä sijaitsevista kunnista liitettiin yhteen ja muodostettiin Suur-salo. Nyt siis Salolla on monta kertaa suurempi ala hoidettavana. Varat eivät riitä, joten kuntien omia palveluja lakkautetaan. Tämä vaikuttaa jopa meihin lukiolaisiin. Koska rahaa ei ole, kaupunki leikkaa opetuskehystä, jolloin lukio ei pysty tarjoamaan kurssija tarpeeksi.

 "Lukioissa vuosiluokat ovat vaihtuneet ja ensivuoden abiturienttien on aika tehdä kurssivalinnat ensi vuodelle. Kahdellasadalla Salon lukion opiskelijalla, minulla mukaan lukien, pitäisi olla selvää mitä oppiaineita kirjoittaa syksyllä ja mitä keväällä. Jotta kurssit avustaisivat mahdollisimman paljon kirjoituksia, ovat valinnat tehtävä tarkasti. Abiturientin kurssimääräsuositus viimeiselle vuodelle on 15 kurssia. Tällä kurssimäärällä meidän kuuluisi valita juuri oikeat kurssit. Tänä vuonna on kuitenkin ollut tämän suhteen ongelmia. Koska koulun opetuskehystä on leikattu, kurssien määrää on myös pienennetty. Joissain aineissa abikursseja on vain kaksi koko lukuvuonna, jolloin kurssille pääsemisestä taistellaan kynsin ja hampain. Myös syksyn kirjoituksia on vaikeutettu jättämällä abikurssit pois ensimmäisestä jaksosta. Koska kursseja on liian vähän tai ei lainkaan, monet oppilaat ovat jääneet ilman abikursseja. Vaihtoehtona on tietenkin kurssien itsenäinen käynti, muttei se takaa yhtä laajaa opiskelua kuin koulun pitämät kurssit. Ongelma saattaa teistä tuntua pieneltä mutta pidemmän kaavan kautta tuottaa suurempia vahinkoja. Kun opiskelijat eivät saa tarvitsemaansa tukea koululta, vaikuttaa se ylioppilaskirjoituksiin negatiivisesti. Koulussamme on kyllä oppilaita, jotka pärjäävät pelkällä itsenäisellä opiskelulla, mutta enemmistön lukeminen perustuu koulussa käytyihin kursseihin. Kolmannen vuoden opiskelijat saavat huonommat lukion päättötodistukset, jolloin hakeminen korkeakouluihin tai yliopistoihin vaikeutuu. Myös Salon lukion koulutaso laskee. Tiedän että taustalla on Nokian kaatuminen ja varojen puutos, mutta onko koulujen opetuskehysten leikkaaminen se oikea vaihtoehto. Tulevaisuus on kuitenkin näin kornisti sanottuna nuorten käsissä."

Edellinen teksti on osoitettu kapungin valtuustolle ja lähetänkin sen nuorisovaltuustolle, jotka voivat asiaani viedä eteenpäin.

4.19.2012

Mediapäiväkirja

Tarkastellessani viikon ajan omaa mediankäyttöäni huomasin, että käytän lähes kaikkia median muotoja. Aamuisin luen Salon Seudun Sanomat ja laitan radion päälle. Koulusta taas kotiin tullessani laitan tietokoneen päälle ja menen facebookiin. Siellä juttelen ystävieni kanssa ja luen toisten tilapäivityksiä. Kun olen käyttänyt nettiä tunnin pari, katson loppu illan televisiota. Televisiosta katson tiettyjä sarjoja sekä myös ajankuluksi mitä sieltä vain tulee. Käytän media aika palon, noin 20-25 tuntia viikossa.

4.18.2012

Mediakurssi

Ensimmäisen viikon tehtävät:
http://www10.edu.fi/lukiodiplomi/media/#6

Tehtävät 1,3 ja 5

1. tehtävä:

Mitä mediataidot tarkoittavat hänen mielestään?
- Mediakriittisyys ainakin. Osaa erottaa faktan ja fiktion. Ymmärtää mies mihin medialla pyritään vaikuttamaan.

Miten mediataitoja voi harjoitella?
- Käyttämällä mediaa ja tarttumalla median pieniinkin asioihin.


3. tehtävä:

Lukion ekaluokkalainen Janna jättää Janin ison riidan päätteeksi. Kostoksi 17-vuotias Jani laittaa vähäpukeisen valokuvan Jannasta nettifoorumille. Janna on kuitenkin tarkoittanut itse ottamansa seksikkään kuvan vain Janin nähtäväksi. Kuvaa kommentoidaan kiivaasti: tytön bikineistähän näkyy läpi! Jannalle vitsaillaan asiasta koulussa.

Mitä lakeja yllä olevassa tapauksessa mahdollisesti rikotaan?
- Jos Jaana otti itse kuvansa ja lähetti sen Janille, jakaa Jani kuvaa laittomasti internetissä. Lukion ekaluokkalaisena Jaana on alaikäinen, jolloin seksuaalisten otosten levitäminen on myös laitonta. Tämä pätee myös liian yksityisten kuvien tai tietojen levittämiseen.

Mitä seurauksia Janille voi tulla?
-

Mitä Janna voi tehdä?
- Kuvan saaminen internetistä pois on lähes mahdotnta. Kuitenkin Jaanan kuuluisi ottaa yhteys viranomaisiin.

5.tehtävä

Lue kolme erilaista mediaviikkoa.

Kenen mediankäyttö on lähimpänä omaa mediankäyttöäsi?
- Salla-Serenan mediankäyttö on ehkä lähimpänä omaani.

Mitä yhtäläisyyksiä mediankäyttötavoissanne on?
- Katsomme molemmat paljon elokuvia, käytämme paljon nettiä varsinkin Facebookia ja katsomme tiettyjä sarjoja viikottain.

Kuvaile omaa mediankäyttöäsi vielä muutamalla lauseella. Voit vastata esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Tuotatko itse aktiivisesti sisältöjä, vai oletko yleensä passiivinen kuluttaja?
- Käytän kaikkea mediaa aika laajasti, mutten itse sitä tuota muutakuin netissä.

Mitä medioita käytät eniten?
- Netti ja televisio ovat molemmat yhtä paljon käytössa viikottain.

Kulutatko enemmän faktaa vai fiktiota?
- Luultavasti fiktiota. Television kulutukseni on niin suuri.

Käytätkö mediaa aina keskittyen, vai onko se taustalla auki kun puuhailet muuta?
- Käytän mediaa sekä aktiivisesti että passiivisesti. istuessani tietokoneella joko televisio tai radio ovat yleensä auki.

Käytätkö mediaa yksin vai yhdessä muiden kanssa?
- Netissä shurffailen muiden kanssa, mutta radiota tai televisiota kulutan yksinäni.